Mehiläiset

Oli pitkäikäinen haaveemme aloittaa mehiläisten kasvatus. Se näytti täydentävän ajatusta muuttamisesta pois kaupungin hälinästä ja ennen kaikkea sitä, että saisimme olla lähellä luontoa. Ja kuinka hienoa se on ollutkaan. Ei ole mitään palkitsevampaa, kuin kiireinen päivä mehiläisfarmilla kauniissa ympäristössä.

Luettuamme miljoonittain artikkeleita ja kymmeniä kirjoja mehiläisten kasvatuksesta, rohkenimme vihdoin aloittaa kahdella mehiläispesällä. Nakkilassa on hyvä ympäristö mehiläisten kasvatukseen, sillä luonto on puhdasta ja luonnollista. Ympärillämme on metsiä ja peltoja sekä erilaisia viljelyksiä. Nakkilan metsistä löytyy hyvin paljon erilaisia marjoja.

Ensimmäiset kaksi mehiläispesäämme asetettiin metsän ja apilapellon rajalle. Sitten aloimme katsella. Ja oppia. Meillä oli hyvin paljon opittavaa esimerkiksi mehiläistemme rytmeistä, hierarkiasta sekä tarpeista. Aika menee kuin siivillä, kun saamme ihastella näiden pienten otusten elämää.

Oppi

On tiedossa, kuinka paljon mehiläisten pölytys auttaa ympäristöä, mutta emme silti olleet uskoa sitä, että jo ensimmäisen kesän aikana oman puutarhamme tuotto kasvoi yli 20%. Sama jatkui vuosittain. Ihmeellisintä on se, että puutarhassamme kasvavien lajien koko, maku ja hedelmällisyys on kasvanut. Myös puiden ja muiden kasvien kunto on parantunut merkittävästi.

Tontillamme on metsäalueita, jotka olivat muuttaessamme hyvin karuja. Niistä ei löytynyt marjoja lähes ollenkaan. Nyt ne ovat hyvin reheviä ja alueelta löytyykin yllin kyllin esimerkiksi karhunvatukoita, puolukoita ja villivadelmaa.

Ilo

Koiramme Dora, on varmaan tästä aiheesta iloisin meistä kaikista. Hän rakastaa kävelylenkkejä metsässä kesäiltaisin. Hän nauttii siitä, kun hän saa nuuskia jokaista puskaa ja marjarypästä, joka tulee vastaan.

Emme jättäneet mehiläisten viljelyä näiden kokemusten myötä siihen, vaan olemme kasvattaneet viimeisen muutaman vuoden aikana mehiläispesiemme määrää kahdesta kolmeenkymmeneenviiteen. Mehiläispesiä on neljässä eri sijainnissa.

Luonto

Mehiläisten laki ja järjestys on hyvin kiehtovaa. Niillä on hyvin selkeät säännöt, kuviot jne. Ja vaikka joskus niiden liikehdintä saattaa vaikuttaa hyvin kaoottiselta, paljastuu, että mehiläiset ovat todella hyviä kommunikoimaan keskenään. Mehiläiset noudattavat perheensä kirjoittamattomia sääntöjä. Jokainen minuutti ja jokainen sekunti niiden elämästä pyörii työn, kehittämisen, rakentamisen, kuningattaren ja pesän suojelemisen ympärillä. Jos asian niin haluaa muotoilla, mehiläiset elävät vapaaehtoisessa totalitarismissa, mutta sellaisessa suhteessa, jossa jokaisella on oma tarkoituksensa ja paikkansa hierarkiassa. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden mehiläisten perheet ovat tasapainossa ja kaikkien tarpeet täyttyvät.

Kun mehiläiset ovat tyytyväisiä, ne tuottavat. Hunajan lisäksi mehiläisiltä saadaan Propolista, siitepölyä, kuningatarhyytelöä, pergaa ja tietysti mehiläisvahaa.

On erikoista, että kuinka moni mehiläisten tuottamista tuotteista ei ole hyödyllistä pelkästään mehiläisille itselleen, vaan myös ihmisille. Mehiläispesässä mikään ei ole jätettä tai turhaa.

Opittavaa on vielä .. paljon!